Haluatko edistää paikallisen ympäristön pölytystä ja biologista monimuotoisuutta? Hanki osuus mehiläispesän tuotosta ja saat tuoretta hunajaa syksyllä.
NÄIN SE TOIMII
Sopimus koskee kuluvan kauden hunajasatoa. Pesä jaetaan 20 osuuteen ja sato jaetaan osakkaiden kesken. Käytännössä tämä tarkoittaa että lasketaan koko kyseisen mehiläistarhan keskisato. Mehiläistarha koostuu monesta pesästä. Tällä tavalla parannetaan mahdollisuuksiasi saada kohtuullinen sato, vaikka yksittäinen pesä ei tuottaisi niin hyvin. Jokaisen tarhan jokainen sato on ainutlaatuinen makunsa puolesta. Keskisato yhdestä pesästä on Suomessa 37 kg/vuosi ja meillä n. 40 kg.
Yksi osuus maksaa 35 euroa ja me takaamme sinulle 1,5 kiloa, pakattuna toiveesi mukaan. Hunajasadon määrä vaihtelee vuosittain pääasiassa riippuen siitä, kuinka suotuisa sää on ollut sekä kukille että mehiläisille. Mehiläiset ovat erinomaisia hunajantuottajia, mutta kuten me ihmiset, hekin voivat kärsiä sairauksista ja muista vastoinkäymisistä. Osuuden tuotto voi näin ollen vaihdella 1,5-3 kg. Keskiverto sato tarkoittaa n. 2 kg ja hyvänä vuonna voit saada jopa 3 kg. Voit ostaa osuuksia yksityishenkilönä, yrityksenä, ravintolana tai vaikkapa koululuokkana. Voit tietysti myös ostaa useampia osuuksia tai antaa niitä lahjaksi.
OSUUSOMISTAJANA SAAT:
-
Yhden osuuden = 20% mehiläispesän sadosta, kuitenkin vähintään 1,5 kg. (Osuuden tuotto määräytyy kyseisen tarhan keskisadon mukaan.)
-
Hunaja purkitetaan toiveidesi mukaan sinun omiin tai meidän purkkeihin. Voit valita haluatko hunajan vastalingottuna ja juoksevana tai hienokiteytettynä. Vastalingottu hunaja pysyy juoksevana pakastimessa muuten se kiteytyy kovaksi ajan kanssa.
-
Osuuskirja PDF:nä omalla tai lahjansaajan nimellä.
OSUUSOMISTAJANA EDISTÄT:
-
Lähialueen pölytystä ja biologista monimuotoisuutta.
-
Marja-, hedelmä- ja vihannessatojen kasvua.
MAISTAMISTILAISUUS
Järjestämme kaikille osuuden ostaneille maistamistilaisuuden Nedergårdilla syksyllä 2022. Tutustutaan mehiläishoitoon ja maistetaan eri mehiläistarhojen hunajaa. Samalla voit noutaa osuutesi tai sovitaan sinulle sopiva ajankohta. Voidaan myös lähettää hunajasi sinulle lähetyskuluja vastaan.
KIITOS!
Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä; ostamalla osuuden autat meitä mehiläishoitajia jakamalla riskit, joita huono hunajavuosi voi aiheuttaa. Sinun osuutesi mahdollistaa myös sen, että voimme pitää enemmän mehiläisiä ilmassa, josta luontokin kiittää!
Voit seurata mehiläisiämme ja työtämme Facebook-sivulla ja Instagramissa @nedergardhoney
OSUUSPESÄT
Osuus maksaa 35 euroa vuodessa ja voit valita näistä mehiläistarhoista:
Nedergård Kalax
Kotitilamme, missä pesiä ympäröi luomuviljellyt pellot, metsä ja meri.
Ekvik Kuris
Täällä pesämme sijaitsevat lämpimässä metsänreunassa luomuomenatarhan vieressä Pienen Pernajanlahden rannalla.
Härkäpää Sarvisalo
Tämä mehiläistarha sijaitsee luomuviljeltyjen peltojen laitamilla Härkäpään saaristolaiskylässä Sarvisalolla Loviisassa.
Järvikylä Jakari
Mehiläistarha sijaitsee metsän rinteessä Renstrandsträsketiä ympäröivässä kulttuurimaisemassa Jakarin Järvikylässä.